Tagged With: Itävalta
Kuvia Innsbruckista ja Gardajärveltä
Edit: Lisää kuvia
Vuoden 2013 matka suunnitelmia
Kesä on jo meneillään ja lomaan on silti vielä paljon aikaa. Tänä vuonna olisi tarkoitus lähteä syyskuussa Hennin vanhempien kanssa interreilaamaan keski-eurooppaan. Matkan alkupää olisi tarkoitus olla Prahassa mistä olisi tarkoitus lähteä etenemään kohti Itävaltaa. Suunnitelmissa oli myös Hennin kanssa, että ostaismme 22 päivän lipun 10 päivän lipun sijasta ja menisimme lentokoneen sijasta junalla Prahaan … Continue reading
Innsbruck
Eilen kävimme hieman tutkimassa paikallisia “suuria” kaupunkeja vähän lähempää. Päätimme ottaa riskin ja kokeilla kuinka rakas Renaulttimme toimisi sinä päivänä. Yllätykseksemme meidän pieni ranskattaremme toimi aivan loistavasti ensimmäisen 80km Innsbruckiin jonne saimme auton myös hyvin parkkiin, mutta lähtiessämme kaupungista samat ongelmat jatkuivat taas (onneksi ensimmäisen kerran vasta 40km ajettuamme jolloin tuli huoltoasema vastaan ja seuraavan … Continue reading
Liika on liikaa
Kuten suurinosa tietääkin, että Itävallassa on pääkielenä saksa. Mutta jossain vaiheessa siitäkin kielestä voi saada tarpeekseen 😀 Ymmärrän sen, että kun avaan television niin suurin osa (kaikki) ohjelmista on saksan kielisiä mutta jos ainut kanava mistä tulee englantia on bbc international & France 24 news niin jossain vaiheessa tulee jo raja vastaan. Kuten kaikki tietääkin … Continue reading
Itävallassa vihdoin
Nyt ollaan saavuttu vihdoin Itävaltaan Hochgallmiggiin ja saatu asuntoon avaimet. Saksan reissu ei sujunut aivan vaikeuksitta, koska heti Hamburgista lähdettyämme huomasimme renkaan puhjenneen ilmeisesti Ruotsin tuliaisena tuodusta ruuvista. Ruuvi ei myös ollut ainut ongelma renkaan vaihdon jälkeen nimittäin myös moottorin ohjauslaatikko oli ilmeisesti saanut osansa kaatosateista ja alkoi osoittaa mieltään ottamalla autosta kaasupolkimen pois käytöstä. … Continue reading
Matkat ja Mökki tilattu
Enään ~1 viikko loman alkuun aikaa ja alkaa matka kuume pikkuhiljaa jo iskeä. Lopullinen reitti ja matkan sijoitus löysi paikkansa vasta hyvin lähellä matkan alkua. Lähdemme matkaan maanantaina 5. Syyskuuta Turkuun ja sieltä kohti Tukholmaa lähtevää Silja Linen laivaa. Laiva lähtee aamulla klo. 8:00 joten saamme herätä hieman normaalia aikaisemmin auton rattiin kuin tavallisena työaamuna, … Continue reading