Ensimmäinen päivä Oktoberfesteistä takana.
Aamulla saavuimme n. Klo 14.00 aikoihin Müncheniin leirintäalueelle josta saimme avaimet pieneen majaamme. Lähdimme leirintäalueelta melkein samantien autolla keskustaan etsimään itsepalvelu pesulaa, jotta saisimme hieman puhtaita vaatteita loppureissulle.
Pesulasta palatessamme lähdimme leirintäalueen kautta takaisin keskustaan Oktoberfesteille mutta tällä kertaa junalla.
Löysimme perille puistoon jossa “pienet” olutfestarit pidetään joka vuonna, kuten poikkeuksetta myös tänäkin vuonna. Festarialue oli täynnä nahka-asusteisiin pukeutuneita miehiä/mekkoon pukeutuneita naisia ympäri maailmaa.
Alue oli paljon isompi kuin olisin koskaan voinut edes kuvitella ja alueen ‘olut teltat’ olivatkin kaksikerroksisia taloja jotka olivat täynnä pöydällä tanssivaa juhlivaa festarikansaa. Tuoppi olutta maksoi 9e ( 1 litra ) mutta harmiksemme emme päässeet niitä maistelemaan paikan päällä, koska niitä tarjoiltiin vain tupaten täynnä oleviin pöytiin. Joten jouduimme tyytymään pienempiin oluthanoihin ja majapaikan tuoppiin (1l 8,3€ )
Oktoberfestien päivä 2
Saavuimme aamulla jo hyvissä ajoin takaisin Oktoberfesteille, josta etsimme itsellemme teltan jonne menisimme tunnelmaa fiilistelemään.
Löysimmekin melkein samantien olutteltan jossa ei ollut paikkavarauksia kuin vasta klo 16.45 eteenpäin. Tilasimme molemmille pienimmän tuopin minkä vaan saimme ( ainut koko mitä myydään on iso ) ja aloimme tutkimaan englanninkielistä ruokalistaa jonka tarjoilija toi saksalaisen listan tilalle.
Tilasimme kalkkunaa & ranskalaisia jossain kastikkeessa ~30e kahdelta hengeltä johon olin ainakin itse tyytyväinen. =)
Noin 3 tunnin jälkeen päädyimme lähtemään oktoberfesteitä Münchenin keskustaan katselemaan paikkoja ja etsimään Hennille shoppailtavaa. Pitkän kävelyn jälkeen löysimme vihdoin ostoskadun josta lähdimmekin samantien suunnistamaan Hard Rock Cafeeta kohti ja sen lahjapuotia. Lahjapuodista tarttui molemmille matkaan yhdet t-paidat.
Loppuilta sujui rauhallisesti leirintäalueella iltaa viettäen ja aikasin nukkumaan mennen.